Sirpa Pietikäinen, europarlamentaarikko Aidosti asiallasi

Euroopan sosiaalinen kriisi haasteenamme

Euroopan talouskriisi on muuttunut sosiaaliseksi kriisiksi. Ihmisten elämä on kurjistunut eri puolilla Eurooppaa, kun palveluja ja palkkoja on leikattu. Työttömyys, erityisesti nuorisotyöttömyys, on kasvanut räjähdysmäisesti. Suomessa erityisesti ikäihmisten palveluja on heikennetty kohtuuttomasti.

Eurooppalaisen hyvinvoinnin tulevaisuus on keskeinen kevään eurovaalien teema. Olen tänään keskustelemassa aiheesta Suomen sosiaali ja terveys ry:n EU-vaalipaneelissa.

Euroopanlaajuisen sosiaalisen kriisin syveneminen edellyttää aiempaa aktiivisempaa sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. Ongelma on, että Euroopan unionilla ei ole riittävää toimivaltaa puolustaa kansalaisten oikeuksia ja hyvinvointia eikä puuttua ihmisten syrjintään jäsenvaltioissa. Kansalaisten oikeuksien turvaaminen on jäänyt ilman riittävän vahvaa oikeussuojaa.

EU:n perusoikeuskirja, joka tuli voimaan Lissabonin sopimuksen yhteydessä, on hyvä alku Euroopan sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamiselle. Perusoikeuskirja sitoo EU:n päätöksentekoa ja instituutiota. Jäsenvaltioissa perusoikeuskirjalla on merkitystä vain niissä asioissa, joissa EU-lainsäädäntöä on olemassa.

EU:lla on toimivalta puuttua siihen, jos Unkarissa yritetään käyttää keskuspankin rahoja valtion kassan paikkaamiseen tai irtisanotaan tuomareita perusteettomasti. Sen sijaan EU ei voi puuttua siihen, kun Unkarissa jätetään romanit heitteille kaduille. Tämän me näemme romanikerjäläisinä kaduillamme ilman, että meillä on työkaluja puuttua ongelman alkusyihin. Tilanteesta kärsivät ensisijaisesti romanit mutta myös muut kansalaisryhmät eri puolilla Eurooppaa.

Sosiaalisen ulottuvuuden vahvistaminen on tärkeimpiä EU:n päätöksenteon teemoja lähivuosina. Mitä tämä konkreettisesti sitten tarkoittaisi?

Ensinnäkin on hyväksyttävä pitkään jäissä ollut yhdenvertaisen kohtelun direktiivi. Ketään ei saa asettaa millään elämänalueella perusteettomasti eriarvoiseen asemaan taustansa, kuten iän, vamman, uskonnon, etnisen taustan, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Suomessakin ongelmana on laajamittainen hiljainen ikäihmisten syrjintä esimerkiksi vammaispalvelujen saannissa.

Euroopan arvopohjaan kuuluu perusoikeuksien jakamattomuus ja subjektiivisuus. Perusoikeuksien ei voida jonkun jäsenvaltion päätöksin katsoa kuuluvan vain joillekin ihmisryhmille. EU:n on pystyttävä toimimaan tarvittaessa perusoikeuksien puolustamiseksi, jos jäsenvaltiot loukkaavat ihmisten oikeuksia. Tähän tarvitaan yhdenvertaisuusdirektiivi.
 
Perusturvan ja peruspalvelujen turvaavien direktiivien valmistelu tulee käynnistää pikaisesti. Jokaisen jäsenvaltion on taattava jokaiselle kansalaiselleen hädän hetkellä edes joku taloudellinen perusturva, joka turvaa inhimillisen elämisen mahdollisuuden, kuten asunnon, ruuan ja lääkkeet. Tämä ei tällä hetkellä toteudu läheskään kaikkialla.

Lisäksi jokaisella on oltava oikeus saada terveydenhuoltoa, saada lapsensa kouluun, saada apua vanhana ja vammaisena sekä tukea elämän kriiseissä. Nämä peruspalvelut jokaisen jäsenvaltion olisi pystyttävä takaamaan kaikille.

Yhdenvertaisen kohtelun, perusturvan ja peruspalvelujen takaaminen jokaiselle kaikkialla Euroopassa on erityisen tärkeitä taloudellisesti tiukkoina aikoina. Kysymys on siitä, ketkä maksavat rankimmin välttämättömien säästökuurien laskun. Perusoikeuksiin kuuluu olennaisesti se, ettei kaikkein heikoimpia jätetä heitteille.

Tämä ei tarkoita sitä, että me suomalaiset maksaisimme kreikkalaisten sosiaaliturvan tai että EU:ssa määriteltäisiin missä tai miten suomalaiset lapset ovat päivähoidossa. Jokainen jäsenvaltio vastaa itse sosiaaliturvansa rahoituksesta ja päättää itse, miten ja millaisina palvelut tuotetaan.

Sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamista tarvitaan, jotta EU:lla olisi tehokkaat työkalut puuttua kaikkein räikeimpiin perusoikeuksien loukkauksiin. Jokaisella ihmisellä Euroopassa on oikeus inhimilliseen elämään. Tämä on yhteisen eurooppalaisen arvomaailman ydinajatuksia. Nyt on aika tehdä siitä totta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän Mikko-VilleMtt kuva
Mikko-Ville Määttä

"Yhdenvertaisen kohtelun, perusturvan ja peruspalvelujen takaaminen jokaiselle kaikkialla Euroopassa on erityisen tärkeitä taloudellisesti tiukkoina aikoina. Kysymys on siitä, ketkä maksavat rankimmin välttämättömien säästökuurien laskun. Perusoikeuksiin kuuluu olennaisesti se, ettei kaikkein heikoimpia jätetä heitteille."

Kenelle nämä nykyiset deflaatiolla höystetyt säästökuurit ovat välttämättömiä? Saksalle? Sirpa Pietikäisen poliittiselle uralle?

EKP voi lopettaa kärsimyksen milloin tahansa alkamalla sulkea euroalueen massiivista tuotantokuilua. Miksi EKP ei toimi?
http://research.stlouisfed.org/fredgraph.png?g=spG

Itseasiassa Saksa ei anna EKP:n edes saavuttaa omaa inflaatiotavoitettaan. Voit varmaan selittää, mikä siitä tekee välttämätöntä.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Mitä muuta talouskriisi voisi tuottaa kuin sosiaalisen kriisin?

Sosiaaliseen hyvinvointiin on olemassa kaksi reittiä.

Nyt käytössä oleva malli painottaa tehokkuusajattelua, eli syrjäytetään kaikki taloudellisessa mielessä tuottamattomat yhteiskunnan ulkopuolelle ja yritetään pitää heidän ihmisarvostaan huolta kaikkein alkeellisimmalla menetelmällä, eli verovaroja jakamalla. Sekä saajat että jakojärjestelmässä työllistyvät kasvattavat alijäämää. Malli ei toimi, ellei tehokkuudestaan palkittujen veroastetta nosteta hyvin korkeaksi. Markkinat ja päätöksenteko keskittyvät.

Toinen vaihtoehto on automatiosoida tulonsiirrot perustuloksi, joka vapauttaa tuensaajan päättämään itse, käyttääkö sen opiskeluun, dokaamiseen, yrityksen perustamiseen tms. Jotta heidän oma päätösvaltansa kasvaisi tulojensa suhteen, olisi suosittava markkinoiden ja hallinnon hajauttamista.

Molemmissa tapauksissa on pitkälti poliittinen valinta, millaisesta työstä tehdään kannattavaa tai sitten ei. Päätösvallasta ei ole mitään iloa ilman taloudellisia välineitä tai päinvastoin.

USA ja EU hierovat parhaillaan vapaakauppasopimusta, joka perustuu entistä painokkaammin nykyiseen tehokkuusmalliin. Pirun saatua pikkusormen, se pyytää luonnollisesti koko kättä.

Taloudellisiin sopimuksiin perustuva yhteistyömalli ei lähtökohtaisesti tunne lainkaan sosiaalista ulottuvuutta. Poliitikot hävisivät ensimmäisen erän keskittyneille markkinavoimille selvin numeroin ja sääntöjä rukataan suosimaan vielä selkeämmin suurien toimijoiden etuja.

Ilmeisesti Pietikäisen on keitettävä toivehuttua päästäkseen osingoille edes niistä verotuotoista, omista taloudellis-sosiaalisista intresseistään käsin.

Itse kannatan ihmisten oman päätösvallan lisäämistä omiin asioihinsa, eikä toisten asioihin, kuten nyt on selvä trendi ollut, niin taloudellisesti, juridisesti kuin sosiaalisesti.

Riitta Kemppainen-Koivisto

Työn käsite on varmaan se, mitä meidän tulisi pystyä muuttamaan. Tuntuu, että monesssa maassa hoivatyö, omien vanhusten auttaminen, naapuri- ja sukuapu on laajempaa kuin meillä. Entä kun tähän asti totuttu perinteisen työn tarve vähenee ja ihmisten vapaa-aika lisääntyy entisestään?

Vapaaehtoistyö ja muu yhteiskunnalliseen hyvään pyrkivä tekeminen tulisi saada yhtä arvostetuksi kuin palkkatyö. Opiskelun jälkeinen työpaikka on monella vain kaukainen haave, eikä 300 000 työtöntä saa sellaista työtä, kuin odottaa.

Yhdenvertaisuuden korostaminen on tässä ajassa, vaikka vielä kaukainen haave. Jotenkin tuntuu, että olemme vasta pieniä askelia tekemässä sen suhteen, että jokainen olisi tasavertaisessa asemassa toisiin nähden. Ennen puhuttiin, että sosiaalipolitiikka on pehmopolitiikkaa, mutta kyllä se on muuttunut kovan politiikan ytimee. Onneksi on näitä Pietikäisiä, jotka ymmärtävät nostaa Eurooppa-keskusteluun inhimillistä näkökulmaa.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Blogistin kollega ja hengenheimolainen MEP Tarja Cronberg (vihr) havaitsi saman asian jo v. 2012:
http://tarjacronberg.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1190...

Sosiaalis-taloudellisen kriisin ohella Cronberg oli näkevinään jo sotilaallisen kriisin aineksia, vaikka Cronberg (ja EU) uskoo EU:n olleen jo 70 vuotta ns. demokratian ja rauhanprojekti, jossa Suomi sanoo olleensa ytimessä ja kaikissa pöydissä jo 20 vuotta.

Koskahan arvon MEP:it uskaltavat tunnustaa, että moni nyt päällä oleva kriisi on myös EU- ja/tai eurolähtöinen? Kannustan heitä tähän, koska muuten diagnoosi ja hoito epäonnistuvat.
Talouden osalta kommentin #1 linkki puhuu.

Jos jokainen maa, kuten Pietikäinen kirjoittaa, "vastaa itse sosiaaliturvansa rahoittamisesta ja siitä miten palvelut tuotetaan", niin miksi me maksamme toisten EU-maiden kansalaisten sosiaalisia laskuja ja tuemme kriisimaita?
Jokin ei nyt stemmaa näissä ristiriitaisissa kirjoituksissa.

Karl Fransen

Paljon on tarjolla hyviä sosiaalisia uudistuksien muotoja ja monta on asian puolella kannustajina, mutta sellaisina kuin olemme, ahneina oman edun tavoittelijoina, mahdolisuutemme rajoittuvat itsekeskeisten tavoitteiden ensitärkeimpiin tekoihin - number one first - menttaliteettiin, mikä on, kehitysvaiheessa jossa elämme, on tällä hetkelläkin ylitsepääsemätön este. Tilaa jossa elämme ei voida korjailla ideologian hyvillä tarkoituksilla. Kysymyksessä on luonnollinen eläin ihmisessä ja sellaisia korjauksia, muutoksia, jotka mahdollistaisivat ideologiset, hyvin harvat meistä ovat valmiit hyväksymään. Sellainen toiminto on itsensä kieltämistä. Ideologisia käsitteitä ei voi silloittaa realiteetteihin, realiteetit hallitsevat tekojamme, ajatuksellisia ja fyysillisiä, kilpailuun perustuvan elintapamme mukaisesti, ja sen perustus on syvälle juurtunut tapa-tottumus kaavotteinen.

Jotakin niin syvälle menevää kuin ihmisen peruolemus ei ole mahdollista eliminoida vastakkaisilla ajatuskaavoilla. Ainoa minkä tunnemme on pakonalainen toiminta. Kutsuimmepa sitä sitten demokraattiseksi tai tyranniavaltaiseksi, molemmat harjoittavat pakkokeinoja. Ero on vain tavalla joilla pakokeinoja käytännöllistetään, epäsuorasti tai suorasti. Hyväksymme demokratian epäsuoran pakkohallinan, saammehan tuolloin ”äänestää” vallanpitäjät, eikä ne, äänestämämme vallanpitäjät ole, eivätkä koskaan voi olla - yhtään parempia tai huonompia - kuin me jotka heidät valitsevat, vain heidän kielenkäyttö lupauksineen on värikkäämpää ja siten ovat parempia lupauksien tarjonnassa - muttei lupauksien täyttämisessä. Poliittiset mielipiteet jakavat ihmiset toisiaan vastustaviin ryhmittymiin ja voivat olla yhtämieltä vain silloin kun kaikkien elämä on vaaranalaisena, mikä myöskin on pakkotila.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Olemmeko oikeasti pohjimmiltaan ahneita oman edun tavoittelijoita, vai luoko talousjärjestelmämme olosuhteet, jotka palkitsevat avokätisimmin sellaisista aktiviteeteista?

Karl Fransen

Timo.
Olemme pohjimmiltamme ahneita, sitä emme voi kieltää. Kaikki kilpailuun rakentuva on hyvin läheisesti ahneuteen liittyvä asia, ja kuten tiedämme, olipa kysymys uskonnosta, kaupallisesta tai poliittisesta toiminnasta, niiden kannustin on ahneus, saada voittoa olipa kysymys ”sieluista” tai niitä ruokkivista, henkisistä tai ruumiillisista tarpeista, niissä kaikisa rahalliset arvot ovat pääasiallisina motiiveina. Jos emme olisi ”pohjimmiltaan ahneita”, emme voisi toimia tavalla ja perusteilla joilla toimimme. Ahneus, tavalla tai toisella, on kaiken kehityksen vaatimus, jota ilman kehittyminen, sellaisena kuin kehittymisen näemme, ei olisi mahdollista. Ahneuteen sisältyy, ei vain toiminnot joita me ihmiset teemme, vaan aina ruohotasolta lähtien, vaatia lisätilaa, vallata ja omistaa omalle lajilleen ”kuuluvaa” jalansijaa. Emme ole, jos asiaa katsotaan lähemmin, mistään muusta luonnosta poikkeavaa, siitäkään huolimatta, että katsomme itsemme kuuluvan ”yleimpään luokkaan” kasvi-eläinkunnassa. Me luomme olosuhteet määrätyin järjestelmein luonnollisten tarpeidemme mukaan, mutta emme ole tyytyväisiä ”polkemaan paikallamme”, ja kun jokainen tekee samanlaisen havainnon, syntyy kilpailua ja kilpailusta sen äärimmäisessä muodossa sota.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Ahneuden paras rajoittaja lienee kokemuksen tuoma viisaus, joten toivoisi viisaampien kehittävän käyttöjärjestelmään ominaisuuksia, joilla hillittäisiin ahneuden ja kokemattomuuden tuhoisaa kombinaatiota.

Karl Fransen

Timo.
Jos kokemus olisi todellakin ”viisautta” luova tekijä, emme tekisi typeryyksiä. Kuinka arvelisit ”käyttöjärjestelmien” muuttavan ihmistä? Ne voivat muuttaa koneellisia jäjestelmiä, mutta me ihmiset emme ole yhtä luotettavia kuin ovat koneelliset kapistukset. Koneiden käyttöjärjestelmät toimivat täsmällistä, konemaista kaavaa nuodattaen, jota vastoin me ihmiset olemme kehittyviä, tosin hitaasti kehittyviä, mutta muuttuvia kumminkin, mikä on evoluuttion luonnollinen tapahtuma. Uskonnot pyrkivät hillitsemään ahneutta ja kumminkin niidenkin tavoitteet rakentuvat samoille linjoille kuin politiikojen tai kaupallisten ajatussuuntien on laita, aina lisää ja ”parempaa”. Sellaista ”kombinaattiota”, jolla olisi mahdollista muuttaa ihminen, joksikin mitä emme ole, emme koskaan ole voineet luoda. Parhain minkä voimme rakentaa ei voi olla parempi kuin sen rakentaja, olipa kysymys mistä hyvänsä, ja kuten tiedät, parhainkin minkä olemme keksineet, fyysillisen tai psyykkisen ”vempaleen”, ovat ja voivat olla hyödyllisiä vain rajoitetun aikajakson, kunnes löydämme uuden ratkaisun. Muutenhan kehitys, kutsuimmepa kehitystä negatiiviseksi tai positiiviseksi, ei olisi mahdollista.

Toimituksen poiminnat

Sivut