Soidensuojelu joutui poliittisen propagandan uhriksi
Soidensuojeluohjelmasta käyty keskustelu on ollut hämmentävää seurattavaa kaikille meille ympäristöpolitiikkaa pitkään vakavasti tehneille. Luonnon monimuotoisuuden katoaminen on nopeimmin etenevä ja merkitykseltään ilmastonmuutostakin suurempi uhka elinkelpoiselle maapallolle. Päästöjen saastuttama ympäristö voi palautua ennalleen, mutta kerran menetettyä luonnon monimuotoisuutta ei voi korvata tai palauttaa. Siksi arvokkaimpien ja uhanalaisimpien luontokohteidemme suojelu on niin tärkeää ja kiireellistä.
Soidensuojelun osalta poliittinen arvovalinta on hyvin yksinkertainen: kuinka tärkeänä pidetään suoluonnon arvokkaimpien kohteiden suojelemista myös tuleville sukupolville?
Arvovalintaa voi kärjistää rinnastamalla Fennovoiman ydinvoimahankkeen ja soiden suojelun. Politiikan keinovalikoiman näkökulmasta ne ovat samantyyppisiä: kumpikaan ei onnistu yksinomaan vapaaehtoisin keinoin.
Valtioneuvoston käsittelyyn tulee lähiviikkoina Fennovoiman pakkolunastushakemus. Yhtiö haluaa lunastaa pakolla Pyhäjoen Hanhikiven alueen maat, joita maanomistajat eivät ole vapaaehtoisesti myyneet tai vuokranneet ydinvoimalan alueeksi. Pakkolunastus kohdistuu neljään kiinteistöön.
Pääosa ydinvoimalaa varten tarvittavasta maa-alueesta on hankittu vapaaehtoisin kaupoin. Miksi ei siis kaikkia ydinvoimalan tarvitsemia maita hankita vain vapaaehtoista tietä? Miksei korvata myynnistä tai vuokraamisesta kieltäytyneiden omistajien maa-alueita joillain muilla tonteilla, vaikkapa viiden kilometrin päässä olevilla? Jokainen ymmärtää, miksi tämä ei toimi.
Soidensuojelussa on samanlainen tilanne. Hyvin pitkälle päästään vapaaehtoista tietä. Mutta onko hyväksyttävää, että yksi suojelua vastustava maanomistaja voi jossakin tilanteissa estää hyvin arvokkaan suokohteen suojelun tai peräti tuhota sen ilman sanktioita?
Emme hyväksy, että monopoliasemassa olevan yksittäisen maanomistajan kiristys voisi kaataa ydinvoimalan tai vaikkapa kaivoshankkeen. Miksi siis hyväksyisimme sen kaikkein arvokkaimpien luonnonsuojelukohteiden välttämättömän suojelun yhteydessä?
Yleisen edun, kuten luonnonsuojelun, turvaamista varten eri laeissa on viimeisenä mahdollisuutena lunastusoptio. Sitä joudutaan käyttämään esimerkiksi maanteitä tai voimajohtolinjoja rakennettaessa tai kaivoshankkeissa. Luonnonsuojelun keinona lunastusmahdollisuuteen on jouduttu turvautumaan käytännössä varsin harvoin.
Mielestäni on kaksinaismoralismia viljellä ”vapaaehtoisuus hoitaa kaiken, pakko on pahasta” -retoriikkaa luonnonsuojelussa, mutta hyväksyä yksityiseen omistusoikeuteen puuttuminen pakkolunastuksella esimerkiksi kaivos- tai energiahankkeiden toteuttamiseksi.
Kyse on arvovalinnoista. Jos suoluonnon arvokkaimpien kohteiden säästämistä myös tuleville sukupolville pitää aidosti tärkeänä tavoitteena, on mahdotonta esittää, että tavoite voitaisiin saavuttaa pelkästään vapaaehtoista tietä. Luonnonsuojelussa ääriliberalistinen puhdas hyväntahtoinen vapaaehtoisuus toimii yhtä hyvin kuin ajatus liikenteestä ilman pakottavia sääntöjä.
Valtioneuvosto voi toki päättää, ettei se laadikaan oikeusvaikutteista luonnonsuojeluohjelmaa vaan hyväksyy vain vapaaehtoisiin suojelutoimiin kannustavan poliittisen asiakirjan. Mielestäni tämä ei olisi kuitenkaan viisasta, koska tällöin arvokkaimpien kohteiden häviämiseen tai tahalliseen hävittämiseen ei voida puuttua.
Soidensuojeluohjelman malliksi on tarjottu METSO-ohjelmaa, joka perustuu valtioneuvoston periaatepäätökseen. Päätös ohjelman jatkamisesta vuosille 2014–2025 tehtiin kesäkuussa.
METSO-ohjelma ei ole luonnonsuojeluohjelma. Se ei perustu mihinkään lakiin. Valtioneuvoston sitä koskevaan periaatepäätökseen ei liity mitään oikeusvaikutuksia.
Soidensuojelun tehokas toteuttaminen vain METSO-ohjelman keinovalikoimalla on mahdotonta. Soiden suojelulle asetettuja tavoitteita ei voida saavuttaa mallilla, joka perustuu vain maanomistajien itse valitsemiin kohteisiin ja aloitteellisuuteen.
Olisi uskomatonta sumutusta väittää luonnonsuojeluohjelmaksi sellaista valtioneuvoston soidensuojelua koskevaa METSO-ohjelman tyyppistä periaatepäätöstä, jolla ei olisi oikeusvaikutuksia ja joka ei perustuisi lakiin. Ei siis ole syytä olettaa, että tällaista voitaisiin edes olla suunnittelemassa.
Ympäristöministeri on vakuuttanut, että soidensuojeluohjelmaa ollaan joka tapauksessa valmistelemassa ja että se tulee valtioneuvoston hyväksyttäväksi vielä tällä vaalikaudella. Tämä tarkoittanee, että ministeriössä edelleen valmistellaan luonnonsuojelulain mukaista oikeaa luonnonsuojeluohjelmaa.
Luonnonsuojelulain mukaista oikeusvaikutteista luonnonsuojeluohjelmaa valtioneuvosto ei voi kuitenkaan hyväksyä ennen kuin lain mukainen maanomistajien kuuleminen on tehty. Tämä on maanomistajien oikeusturvankin kannalta välttämätöntä. Jotta valtioneuvosto voi vielä tällä vaalikaudella hyväksyä luonnonsuojelulain mukaisen oikeusvaikutteisen soidensuojeluohjelman, lain mukaiset maanomistajien kuulemiset tulee käynnistää pikimmiten. Muutoin asia siirtyy väistämättä vaalien yli.
Luonnonsuojeluohjelmien toteuttamista koskevan luonnonsuojelulain 50 §:n 2 momentin mukaan ”suojelu on pyrittävä toteuttamaan ensisijaisesti vapaaehtoisin keinoin”. Keinotekonen ja todellisuutta vääristelevä vastakkainasettelu vapaaehtoisten ja lunastustietä toteutettavan luonnonsuojelun välillä ei siis lainkaan vastaa sitä tapaa, jolla luonnonsuojeluohjelmia käytännössä on jo pitkän aikaa toteutettu.
Uskon, että ympäristöministerimme ja hallituksemme eivät ole valmiita uhraamaan soidemme ainutlaatuisia luontoarvoja poliittisen propagandan polttoaineeksi.
Miten vapaaehtoisuus olisi niin vaikeata? Ilmeisesti keskimäärin 10% suojelusta joudutaan toteuttamaan pakolla. Onko mahdotonta löytää sopivaa määrää maanomistajia jotka suostuisivat yhteistoimintaa asiassa? Vai onko kyseessä poliittinen retoriikka, missä kerrotaan asiat kurveja suoriksi vetämällä? Yhden totuuden Suomi, nyt ja iän kaikkisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Ylen uutisissa mainittiin, et 711 pakkolunastusta vuodessa menee teiden rakenteluun ja luonnonsuojeluun 18. Suojeltavia suotiluksia on siis 180. Mielenkiintoista. Kukaan ei kuitenkaan vaadi teiden rakentelua vapaaehtoisluovutetuille alueille, koska onhan Se ikävää herranjestas ajaa mutkaista tietä, helposti siinä ajaa vaikka suohon, koska nykyään kuitenkin ajetaan ylinopeutta kuitenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Suojelua varten kartoitettiin 200 000 hehtaaria soita. Niistä ehdotettiin suojeltaviksi 100 000 hehtaaria. Kuulostaa käsittämättömältä ettei kyettäisi löytämään vaihtoehtoja mikäli keskimääräisyys pitäisi paikkansa. Eli 20 000 hehtaari olisi ulkopuolella, sekö tuhoaisi koko ohjelman?
Ilmoita asiaton viesti
Suo on kuin järvi, miten olis jos järviäkin voisi suojella vaikka etelä, itä ja pohjoisrannoilta. Lännenpuoleiselta rannalta voisi sitten päästellä likavesiä, kun järvestä kuitenkin selvästi yli puolet on jo suojeltu. Siinä Se logiikka suurinpiirtein.
Ilmoita asiaton viesti
Väität että kaikki suon suojelut epäonnistuvat, mikäli omistajien tahdolle annetaan sijaa? Lainsäädännössä tulisi pakon olla viime sijainen keino. Vai onko luonnonsuojelu niin tärkeä että sen avulla voidaan kaikki pakot hyväksyä? Huomenna voisimme luonnonsuojelun tähden siirtyä täysin lihattomaan Suomeen, koska se olisi yksi tehokkaimpia ympäristönsuojelu keinoja.
Lain epäonnistuminen oli pakon käyttäminen koko projektiin. En usko että olisi mahdotonta löytää niitä täysin suojeluun myönteisiä suoalueen omistaja kokonaisuuksia. Pakko käytettäisiin viime sijaisena keinona, ellei niitä voitaisi muutoin saada aikaiseksi. Näin sen tulisi olla.
Ilmoita asiaton viesti
Pakkohan onkin aivan viimeisin keino, vapaaehtoisuuden pohjalta soiden suojelu onkin pitkälle toteutettavissa. Teiden, kaupunkien rakentamiseen on tarvittu pakkolunastuksia paljonkin, mutta eipä siitä paljon meteliä pidetä. Mitä itse tekisit jos omistaisit luontoarvoiltaan rikkaan ja uhanalsisen suon, valtio olisi valmis maksamaan sinulle siitä että alue suojellaan, mitä parempaa tekemistä sinulla olisi tälle tärkeälle luonto alueelle? Moni kaupunki ja maantie olisi jäänyt tekemättä ilman pakkolunastusta.
Ilmoita asiaton viesti
Jos suo on sektoreittain omistettua voi mille tahansa sektorille kaivaa ojan, jolloin vesi valuu suoalueelta pois ja tuhoaa koko suon. Järvi ei ole täysin samanlainen systeemi kuin suo. Järvi säilyttää luontoarvonsa suota paremmin, jos vain osa siitä on suojelun alaisena. Toki järvenkin voi tuhota vaikkapa valuttamalla sinne likavesiä, mutta likavesien laskeminen järveen on jo itsessään ympäristörikos. Suon ojittamista ei tietääkseni lasketa ympäristörikokseksi?
Ongelmahan ratkeaisi siten, että vaikkapa puoliksi suojellun suon ojittaminen luokiteltaisiin ympäristörikokseksi. Mutta ainahan yksityisellä maanomistajalla on oikeus tehdä maa-alueestaan vaikkapa metsää, jolloin hänellä on oikeus ojittaa oma, yksityisomisteinen osansa suosta. Ongelmana tosin se, että koko suo pikkuhiljaa kuihtuu ja kuivuu, vaikka vain yksi reuna siitä ojitetaan.
Voisiko monen yksityisen ihmisen omistuksessa olevan suon ja järven ojittamista verrata keskenään? Järven länsirannalla asuva päättäisi kuivattaa oman osansa järvestä kaivamalla ison ojan, joka johtaisi veden pois järvestä? Tottakai vesi valuisi pois myös muiden omistamista järven osista. Samaan tapaan yksikin suon reunaan kaivettu iso oja kuivattaa pikkuhiljaa koko suon. Kuiva järvi ei hyödytä ketään, mutta kuiva suo mahdollistaa turpeen noston ja mahdollisuuden metsän istuttamiselle.
Toisaalta, jos suo on monen yksityisen tahon omistama, voisi tulla aika iso kiista siitä, jos yksi omistaja haluaisi kaivattaa ojia omistamalleen suon osalle, mutta loput omistajat haluaisivat säilyttää suon luonnontilaisena. Mitenköhän kyseisissä tapauksissa toimitaan? Luulisi, että enemmistön mielipide ratkaisee?
Ilmoita asiaton viesti
Siinä piilee melkoinen moraalinen ongelma jos annetaan maanomistajan paperilapun päättää uhanalaisen suoluonnon kohtalosta näin sukupuuttoaallon aikana.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi tarvitsemme omaisuuden suojaa perustuslaissa?
Pakko ensisijaisena keinona ei nähdäkseni asiassa ole tarpeellista.
Vapaaehtoisuuden mahdollisuus tulisi selvittää, ja mikäli ehdottomia puutteita jää sitten voidaan pohtia pakkoa. Kyseessä tulisi olla viime sijainen keino, eikä lain ensijainen ja ainoa keino.
Ilmoita asiaton viesti
Ensisijaisesti onkin käytetty vapaaehtoisuutta. Yli 80 % alueesta saadaan vapaaehtoisilla kaupoilla tai käyttösopimuksin. Loppujen kauppojen ja sopimusten tulee vastata vastikkeiltaan näitä jo sovittuja, vapaaehtoisia luovutuksia.
Suon kyseessä ollessa on suojeltava koko alue, osittainen suon säilyttäminen ei onnistu: jos yksi maanomistaja kuivattaa omaa aluettaan, tuhoutuu koko suo. Jokaisen osalta sopimuksen on siis synnyttävä.
Maanomistajan omistuksen suojaa on lainsäädännössä rajoitettu yleisen edun johdosta teiden, voima- ja maakaasulinjojen, altaiden, voimaloiden, liike- ja asuinrakentamisen, ja luonnonsuojelun vuoksi. Ei perustuslaki anna tässäkään tapauksessa erilaista suojaa.
Mutta eivätkö valtio ja kunnat yksinkertaisesti kaavoittamalla suojella alueet ilman mitään korvausta maanomistajille. Yksinomaan kaavoituspäätöksin tehtävä maankäytön rajoittaminen on täysin valtiovallan ja kuntien päätöksin tehtävää toimintaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ympäristöministerillä onkin selvästi muut intressit kuin todellinen luonnonsuojelu. Vielä nähdään märkiä unia ylöskaivetuista tai ojitetuista soista, vaikka juuri näitä vanhan ajan luontotuhoja yritetään korjata siellä missä jotenkuten on enää mahdollista. Ihmisiä ei vaan kiinnosta luonnonsuojelu pätkääkään, minkäs teet.
Ilmoita asiaton viesti
”Emme hyväksy, että monopoliasemassa olevan yksittäisen maanomistajan kiristys voisi kaataa ydinvoimalan tai vaikkapa kaivoshankkeen.”
Itse toivoisin että eduskunta kaataisi nykyiset kaivoshankkeet joista hyötyvät vain ylikansalliset yhtiöt koska Suomen hallitukset eivät viitsi edes verottaa kullan ja muiden mineraalien viemistä kehitysmaastamme. Ydinvoimala on täysin eri asia eikä näillä ole verovapautta edes rakentamisessa.
Ilmoita asiaton viesti
Luonnonsuojelun käsite on kokenut kolauksia esim. ”kettutyttöjen” tekojen vuoksi. Kettutytöt päästivät tarhaminkkejä ja tarhakettuja luontoon turkistarhoilta, jolloin he itse asiassa aiheuttivat luonnolle enemmän tuhoa kuin hyötyä. Mitä ilmeisimmin kyseessä oli ajattelemattomuus.
Sana ”soidensuojeluohjelma” voi tuoda joillekkin kuvitelman, jossa jokainen vähänkin soistunut maa-alue pakkolunastetaan valtion toimesta pois yksityisiltä ihmisiltä. On siis kuvitelma hyvin radikaalista luonnonsuojelusta ja kyseinen kuvitelma voi perustua juuri vaikkapa ”kettutyttöihin” (tai Greenpeacen laivanvaltaukset yms).
Soiden luonnonarvojen määrä vaihtelee valtavasti. Jokainen suo ei ole suojelun arvoinen. Pakkolunastuksia ei varmasti tehdä heppoisin perustein.
Tosin turpeeseen liittyvää keskustelua voi pompotella soidensuojeluohjelmaan liittyen. Paksuimmat turvekerrokset löytyvät varmaankin vanhoilta ja kaikkein pisimmälle kehittyneiltä soilta? Voisiko olettaa, että luontoarvoiltaan parhaimmat suot, olisivat sekä turvetuotannon, että luonnonsuojelun kannalta mieluisimpia?
Ilmoita asiaton viesti
Suomalaiset joutuivat poliittisen propagandan uhreiksi.Suo siellä ,vetelä täällä sano entinen mies akalleen.Suossa on suomikin ja kaulaansa myöten.Nyt tuli ”uudistuksen”kohteeksi taas vanha juttu.Kevääseen astikos tällä temppuillaan?
Ilmoita asiaton viesti
Kuka päättää, mitkä suot voidaan ruopata tyhjiksi turpeesta? Onko valtiolla sananvaltaa? Suomen soista on jo ojitettu niin paljon, että kuka niitä haluaa ojittaa vielä lisää, jos ei turvetta saa ruopata?
Luulisi suonomistajan siinä tapauksessa olevan iloinen, jos valtio siitä jotain maksaa. Marjastaa ja metsästää siellä voi silti.
Osaako kukaan vastata? Blogistin tyyliin se ei taida kuulua.
Ilmoita asiaton viesti
Eipä suon kuivattamiselle taida nykypäivänä olla muita intressejä kuin tuleva turpeen ruoppaaminen. Yksityinen voi päättää myykö hän suonsa turvefirmalle vaiko suojeluohjelmaa varten. Rahallista hyötyä suosta on muuten hankala saada.
Kysyisinkin ovatko turvefirmat valtion omistamia? Jos valtio lyö soidensuojeluohjelman jäihin, niin onko sen helpompi liittää ostamiaan soita turvetuotannon piiriin? Jos suojeluohjelma ei ole käynnissä, niin silloinhan valtiolla ei olisi moraalista syytä jättää suota luonnontilaiseksi ostamisen jälkeen? Suon voisi uhrata turvetuotannolle, kun yksityisiltä tapahtuvat suoalueiden ostamiset eivät suoranaisesti liittyisi suojeluohjelman piiriin?
Esim. Vapo:sta valtio omistaa enemmistön.
Ilmoita asiaton viesti
Avustajat täällä suomessa eivät kerkiä,ja brysselin avustajilla ei ole aikaa näin pyhäpäivänä.
Ilmoita asiaton viesti
Kolmessa vuosikymmenessä 40% soiden linnustoista on hävitetty ojituksilla ym. Ilmeisesti loputkin saa mennä. Lähde birdlife.fi
Ilmoita asiaton viesti
Suomen kansa ei ole muuttumassa kielteisemmäksi ympäristön suhteenm, mutta on selvästi aistittavissa, että kansa on kyllästymässä ympäristöbyrokraattien valtaan.
Ympristöväen taktiikkanan on ollut tähän saakka hankkia vaikutsvaltaansa jokainen ympäristöön liittyvä virka ja toimi. On haluttu miehittää ympäristövirkakunta äärivihreällä väellä. Tällainen vallan hankkiminen virkamieskunta miehittämällä on ollut pernteinen vallan käytön menetelmä Suomessa.
Kansa on kuitenkin kyllästynyt siihen, että tämä ääriluonnonsuojelijoista koostuva virkamisekunta kurittaa kansaa nyt ympbäristöbyrokratian avulla.
Esimerkkeinä tästä ovat mm. paskalaki, täysin järjetön ympäristöbyrokraattien ajama uudistus. Ympäristöbyrokratia toi mukanaan myös rikkidirektiivin, joka on nyt tuonut tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia työttömiä Suomeen, kun talous on muutenkin lamassa. Jopa tällaiset asiat, kuin valkoposkihanhien järjetön hyysääminen ja mm. se, että luteita ei enää saa tappaa tehokkailla myrkyillä, vaan luteiden annetaan uudelleen vallata asuntokantamme ympäristöbyrokraattien myötävaikutuksella nostattaa kansassa vastarintaa.
Yhä suurempi osa kansasta näkee ympäristöbyrokratian ja sen sisällä vaikuttavat äärivihreät vihollisena, eikä ystävänä.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä suota Suomessa löytyy, ei siitä tarvitse olla huolissaan. Mitä me teemme suolla. Nyt kun ei puu mene markkinoille ei ole mitään tarvetta metsien takia suota ojittaa. Ainoa tarve on turpeen nosto energiakäyttöön ja siinä sivussa kasvihuoneiden käyttöön. Nämä tarpeet ovat pienet, niihin suota riittää.
Mikä on suojelun tarve? Ajatellaan suojelemattomia soita. Niitä on määrättömästi ja käyttötarpeen puuttumisen vuoksi ne jäävät ennalleen, luonnontilaisiksi siis jo suojeltujen kohteiden lisäksi. Jo ojitetut turveperäiset suot muuttuvat pikkuhiljaa soistumalla samanlaisiksi mitä ovat olleet aikoinaan. Ojitetut korvet säilyvät metsämaana pitempään, niissä on yleensä omat vesireittinsä ja niissä olevia erikoiskohteita, kuten lähteitä ja tihkupintoja suojellaan jo muutenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Voi kiitos tästä ja ihan turhaa tänne tätä kirjotan, mutta itkusilmin ilosta ja surusta luin tuon oiken tarkhaan. UUUuuh tätä pelien pellaamista, kiitosko yrität osaltasti auttaa Luonto-äitiä!
Ilmoita asiaton viesti
Sirpa Pietikäinen kirjoittaa todella syvällistä asiaa. Muistakaamme Koijärviliike, joka oli täysin oikealla asialla ja hyvin varhain.
Tietenkin on jo useita vuosia ihmetelty kumpaanko puolueeseen Pietiläinen identifioi itsensä kokoomukseen vai vihreisiin. Mutta sillähän ei ole mitään väliä, koska Pietiläinen on aivan kaikessa ehdottomasti viheriäsuuntaisesti kokoomuslaista politiikkaa jyrkästi ajava ja aina oikeassa.
Ilmoita asiaton viesti
Ministeri ei ole tainnut kovin syvällisesti paneutua soiden suojeluun. Soiden suojelu ohjelman alaisten alueiden omistajat ovat melko yksimielisiä uhanlaisten soiden luovuttamisesta ohjelmaan. Ne sijaitsevat alueilla, joissa rakentamistarpeita ei ole tulossa. Peltoa eikä metsää tarvita lisää. Eli tämä ongelma on tehty ainoastaan poliittiseen käyttöön ja valitettavasti untuvikkoministeri on joutunut ilman omaa aloitettaan myrskyn silmään.
Ilmoita asiaton viesti
No kuka teki aloitteen? MTK?
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä tämä oli ihan laskelmoitu veto ministeriltä. Keskusta on kiilannut kokoomuksen ohi. Piti tehdä jotain, joka saa keskustalaisen luonnonvarojen maksimaalista hyödyntämistä ja suvereenia maanomistusta vaativan kannattajakunnan hyväksynnän. MTK jo taputti karvaisia käsiään.
Ryhdikäs kannanotto Sirpa Pietikäiseltä. Pertti Salolainenkin on tuohtunut. Kokoomus rakoilee.
Ilmoita asiaton viesti
Minä viherpipertäjiä hupaisena kansana pitävänä haluan kuitenkin suot suojella. Suot ovat pohjavesien ensivarastoja, filtteri. Ilman pohjavesiä Suomessa joudumme pakolaisiksi Ruotsiin ramlösan, paikallisten kivennäisvesien lähteille.
Ilmoita asiaton viesti
Sirpan puheenvuoro on asiaa. Luonnonsuojelun eteen tehtyä asiantuntijatyötä ei saa heittää hukkaan. Kallis prosessi on jo lähes valmis.
Grahn-Laasosen kunnianhimo tehdä asia edeltäjäänsä paremmin on toki nuorelle nousevalle poliitikolle ymmärrettävää.
Hallinnon ja suojelun kuluja sopiikin aina pienentää ja kustannustehokkuutta parantaa.
Halvemmalla päästäisiin,jos suojeluhaluttomien maita ei aina tarvitsisi suojella. Saattaisi riittää se, ettei alueella tehtäisi sellaisia toimenpiteitä, jotka vaikuttavat viereiseen suojeltuun osaan.
Ilmoita asiaton viesti